keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kesäaitta

Meillä on ihana kesäaitta.
Siellä nukuttaa hyvin makoisasti.
Se on ensimmäinen täysin valmis rakennus tontillamme.
Se palveli meitä aluksi työmaaruokalana.
Se muuttui varastoksi
Se muuttui aitaksi.
 
Se on sisustettu tavaroilla, jotka ovat
Saatu perinnöksi
Löydetty roskalavalta
Pelastettu juhannuskokkoon joutumiselta
Se on täynnä muistoja.
 








 

 
 


 
 
 

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Bodyja tilauksesta



Kaksi kappaletta lyhythihaisia kietaisumallin bodyja pojalle.
Kankaat täältä.
 
Enpä ole ennen tehnyt tämmöisiä, vaan ihanhan noista tuli hyvät.
 


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Hellemekkosia

-Onko huomenna hellemekko ilma? Kysyy tyttäreni illalla sänkyyn mennessä .
- Luulen, että on, vastaan.
- Onko se pinkki mekko jo valmis?
- Ei vielä.
- Voitko äiti tehdä sen yöllä valmiiksi kun haluan laittaa sen hoitoon.

Tässä ote eilisestä keskustelustamme tyttäreni kanssa. Aamulla vielä kuminauhojen pujotus housuihin, pikakuvaus ja matkaan :D


Kaikki kankaat Pehemiältä, kaavat Otto bre kesä 2014

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Liidän kuin perhonen, pistän kuin puutiainen

Näin toteaa ainakin rölli.
 
En ole ommellut itselleni vaatteita syystä, että en ole ollut tyytyväinen vartalooni. Olen ajatellut, että kuitenkin laihdutan vielä ja ettei kannata tehdä vaatteita jotka kohta ovat ISOJA. Niin. Olen siis kulkenut vaikka minkälaisissa rytkyissä ja ollut ahdistunut tilanteeseen. Vaan nyt. Olen 30 kuukaudessa laihtunut 30 kiloa. Kilo/kuukausi tahti on näemmä ollut, en sitäkään ollut aiemmin huomannut tai kiinnittänyt siihen huomiota. Alussa painon pudotus toki oli nopeampaa ja lopussa jopa tuskallisen hidasta.

Tahtoisin kovasti olla tyytyväinen omaan vartalooni, mutta ilmeisesti pääni ei ole pysynyt muodonmuutoksessa mukana. Koen vielä(kin) olevani iso ja tänään kaavoja piirtäessä ja mittoja ottaessa havahduin, että enää ei tarvitse piirtää sitä L-koon mekkoa vaan aivan hyvin M-koko riittää. Näin siis ainakin MIW-kaavalla, jonka saa tilattua Täältä. Kangas on ostettu Pehemiältä
 
"Jos ei tiedä, mitä eläytyminen tarkoittaa, niin pitää ainakin väännellä naamaansa ja huitoa käsiä, niin tulee hiukan taiteellista vaikutelmaa"
(Rölli)
Ja tuolta se kuvattavana olo sitten tuntuu :D






maanantai 2. kesäkuuta 2014

Huomenna on hellettä??

Heräsin karuun todellisuuteen. Ei ole hellevaatteita. Ei lapsilla, ei minulla. Lapset ovat kasvaneet, mie oon laihtunut.

Tänään aamupäivällä pyörähdys naapuripitäjässä Pehemiällä ja itsellekin valmistui hellemekko. Lasten vaatteet ovat valmistuneet jo aiemmin.







 
 


lauantai 10. toukokuuta 2014

Mieheni on motoristi

Joo, ei menny ihan niinku strömssöössä. Ensinnäkin tilasin kankaiden yöstä yövuoron aikana aamuyöllä kangasta Hannan kankaasta ja jossakin hetkellisessä mielenhäiriössä tilasin kangasta vain 1,2 metriä. Herää vain älyttömän hyvä kysymys: MIKSI? No hupparia piirtäessä ja miehestä mittoja ottaessa totesin, ettei kangas riitä. No, aattelin että tilaan lisää. Vaan mitä vielä, kangas oli loppunut kaupoista. AAAAAAARGH.

No, enivei. Hyvä huppari tuli hieman MIW-kaavaa soveltaen ja lisäpaloja lisäten.



sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Hippu ja Kilpa-autot

 
 





 
Pojalle kesäksi uusia paitoja. Paitojen valmistuttua näitä on pidetty vuorotellen ja näitä on pitänyt pestä yöllä, että poika ne päälleen seuraavana päivänä saa :D Niin mieluisat näistä tuli.
Lasten kuvaaminen, varsinkin tuollaisen elohiiren kohdalla on hieman ööööh, haastavaa. Kankaat ovat Pehemiältä, paitsi Kilpa-autojen hihakangas on omista kätköistä peräisin. Kiitos Leila vinkistä Hippu-paitaan!